Archive for Tammikuu, 2010

Tam 24 2010

Tammikuun kihlaus

Published by Jorma under Uncategorized

Tänään 24.1.2010 on kulunut 70 vuotta siitä, kun STK ja SAK julkistivat talvisodan hengessä “Tammikuun kihlauksen“. Tavoitteena oli saada sodan keskellä tolkkua työmarkkina-asioihin.

Tänään 24.1.2010 on kulunut neljä vuotta siitä, kun eRappu syntyi. Tavoitteena oli saada tolkkua turkulaisten korkeakoulujen e-touhuun.

Molemmissa tapahtumissa oli kyse uudenlaisesta isänmaan etua ajavasta yhteistyöstä ja konsensuksesta.

eRapun syntysanat lausuttiin kokouksessa, joka pidettiin Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen seminaarihuoneessa 1, DataCityn B-rapun 3. kerroksessa klo 13 – 15. Paikalla olivat Mauri Kantola, Jukka Niinimäki, Lauri Luoto, Jarkko Elo, Jaana Luotonen, Terhikki Rimmanen, Jenni Meriläinen, Mikko Toriseva, Marja-Leena Moisala, Satu Nurmela ja Jorma Rinta-Kanto.

Kokouksesta laaditun muistion ensimmäiset lauseet: “Todettiin heti alkuun, että opetusteknologian tiimoilta täytyy verkostoitua tiiviimmin Turussa. Toimijoita on monia ja kaikilla on pienet resurssit suhteessa tehtäväkenttään. Voimme oppia toinen toistemme kokemuksista ja saada tukea kunkin erityisosaamisesta, jota on erilaista eri organisaatioissa.”

Seismologisten ja astrologisten tietojen mukaan em. päivänä klo 13 – 15 välisenä aikana Tyynessämeressä olevan Ailukin atollin Erappu Channelissa veden aaltoilu saavutti Tyynenmeren ennätyksen, se oli pläkä ja hymyili.

Merkkipäivän kunniaksi eRapun merkkihenkilö Maka Inglewood, kirjeenvaihtajamme tuonpuoleisessa eli Second Lifessa, avasi eRapun uuden blogin. Se on omistettu eRapun tärkeälle missiolle koulutukselle ja valistukselle. Näin eRapun koulutukset on nyt siirretty WikiCampuksen pölyisestä siivouskomerosta suoraan uuden blogin etusivulle.

Merkkipäivän kunniaksi kuuntelemme nyt eRapun hoviorkesterin eli mannermaisen iskusävelmistöorkesterin  Aninkaisten Sävelen sulosävelkokoelmasta eRappua kuvaavan kappaleen Jeepers Creepers (vrt. myös tämä). (Kappale on nauhoitettu eRapun Verkkoja kokemassa seminaarin iltatapahtumassa 8.10.2009).

Huom.  Muista sammuttaa illalla se kynttilä, jonka tänään 24.1.  sytytät ikkunalle.

No responses yet

Tam 20 2010

Vuoden 2010 HORIZON raportti

Published by Jorma under Uncategorized

Eilen julkistettiin vuoden 2010 Horizon raportti. Sen merkitystä on kuvailtu tässä blogissa  vuosi sitten otsikolla HORIZONtti on täällä tänään. Kansainvälisenä yhteistyönä valmistuva vuosiraportti kuvailee eAlan lähivuosien kehitystä eri pituisissa aikajaksoissa. Kyseessä on  “a qualitative research project  that identifies and describes emerging technologies likely to have a large impact on teaching, learning, or creative inquiry on college and university campuses within the next five years”.

Raportin mukaan alle yhden vuoden aikajaksolla esiin nousevat Mobile computing ja Open content. 2 – 3 vuoden aikajänteellä esille nousevat Electronic books ja Simple augmented reality. 4 – 5 vuoden aikajänteellä nousevat Gesture-based computing ja Visual data analysis.

Kukin teknologia/innovaatio analysoidaan, sitä havainnollistetaan esimerkeillä ja listataan lähteitä luettavaksi. Tässä on erinomainen oikopolku tämän hetken kuumimpien teknologioiden sisältöön ja käyttöön.

Päätelmät on koonnut kansainvälinen 47 hengen asiantuntijaryhmä. Viime vuonna joukossa oli Teemu Arina, nyt ei siniristilippu liehu.

Horizon projektilla on oma wiki, jonka kautta pääsee mm. tutustumaan edellisiin vuosiraportteihin sekä myös koko prosessiin.

No responses yet

Tam 16 2010

Here comes eRappu

Published by Jorma under Uncategorized

Aikaisemmin tässä blogissa joku intellektuelli julkisti jutun blogimaailman Oscareista.  Aihetta ja aivan erityisesti wikimaailmaa sivuten julkistan EDUCAUSE QUARTERLYn äsken ilmestyneen erikoisnumeron aiheesta  student engagement ja erikoisnumerossa olleen artikkelin Implementation of ELATEwiki.  Erityisena perusteena se, että sanakirja antaa ELATE-sanalle suomen kielisen merkityksen “ilahduttaa”. ELATE-termi tässä tarkoittaa kuitenkin  Electronic Learning and Teaching Exchange. Amerikkalaiseen ruohonjuuritasolla kulkevaan tapaan kirjoitetussa jutussa kerrotaan miten Kansas State Universityssa jotkut rakensivat wikin. Tavoitteet on kunnioitettavat “ELATEwiki facilitates the creation and documentation of innovative teaching approaches used by individuals and organizations interested in advancing the use of technology in teaching. This synergistic exchange currently hosts a wealth of freely available information categorized and organized into e-learning and teaching topics. It is useful to teachers, scholars, students, and administrators seeking to understand the dynamic and changing higher education landscape”.

Juttu kaikkine teknisine ym. yksityiskohtineen on mielenkiintoinen, mutta sen merkitykseen voi syvyyttä antaa vaikkapa (kohtuuton) vertailu eRapun wikiin(tai blogiin?). Johtopäätöksissä kirjoittajat toteavat  “the most daunting challenge remains: attracting a critical mass of users from which a community of practice will emerge.”  Tämä haaste nostaa esiin kysymyksen eRapun tapaisen usean korkeakoulun e-henkisen olennon verkossa tapahtuvasta voluntaarisesta emansipaatiosta. Kirjoittajat johtopäätöksissään viittavat  Clay Shirkyn kirjaan Here comes everybody (ks. myös tätä).  “Shirky suggests that for a social tool to succeed, achieving the correct balance between promise, tools, and bargain is a must”. Tuosta lauseesta on lyhyt hyppäys nimimerkki kariahintikkaan ja pitkän hännän problematiikkaan. (Pitkää häntää voit nostaa vaikkapa tästä tai tutkaile eRapun blogia 10.2.2009) Hintikka toteaa (eRappua yms. sivuten?) näin:  “Sen sijaan jos tähdätään jäsenmäärän kasvattamiseen tai toiminnan jatkuvuuteen, niin itseorganisoituminen kohtaa runsaasti haasteita. Selitys löytyy mittakaavattoman verkoston ja pitkän hännän välisestä hallinto- kommunikointitarpeesta. Myös esimerkiksi Clay Shirky käsittelee tätä teoksessaan Here Comes Everybody. Johtopäätökseni on, että laajamittaista itseorganisoitumista pitää organisoida.”

Here/where comes/goes eRappu?

No responses yet

Tam 10 2010

Uusin IRRODL ilmestynyt

Published by Jorma under Uncategorized

eMaailmassa on kaikenkarvaisia julkaisuja. Yksi parhaista (lajissaan) on kanadalainen IRRODL (The International Review of Research in Open and Distance Learning). Joulun alla ilmestyi uusin verkossa avoimesti luettava numero vol. 10 no. 6, 2009. Sisältää kaikenlaista ja kannatettavaa ja mielenkiintoista uusimmista eAsioista.

Tartun yhteen juttuun:  Review of Distance Education Research (2000 to 2008): Analysis of Research Areas, Methods and Authorship Patterns. Kirjoittajat tulevat Saksan FernUniversitysta. He ovat analysoineet em. aikavälilltä 695 artikkelia näistä julkaisuista Open Learning (OL), Distance Education (DE), American Journal of Distance Education (AJDE), Journal of Distance Education (JDE), International Review of Research in Open and Distance Learning (IRRODL). Tutkijoiden mukaan tuossa on alan viisi arvostetuinta etäopetuksen julkaisua. Yhtenä taustapontimena tutkimukselle oli Turussa joillekin niin tutun Michael Mooren muinainen (1985, siis ajalta ennen Suomen valloitusta) kommentti: ” (there is) “a massive volume of amateur, unsystematic, and badly designed research producing information of very little value”. Sakemannit löysivät 2000-luvulta ihan kovaa kamaa.

Artikkeleista 80% tuli USAsta, Kanadasta, Englannista, Australiasta ja Kiinasta. Artikkeleita tuli yhteensä 53 maasta. Sijalla 11 oli Norja, Ruotsi oli 23., Tanska sijalla 37 ja Islanti 39. Mukana oli mm. Oman, Ruanda, Mongolia, Bhutan… Yksi oli joukosta poissa. Mitä se kertoo?  Tutkimuksen aikaväli pudotti pois merkittävän artikkelin vuodelta 1991. Silloin American Journal of Dist. Ed. vol.5 no. 2 julkaisi Suomea koskien jotakin ainutlaatuista ja merkittävää.

Artikkeli listaa 48 sellaista kirjoittajaa, joilta on julkaistu yli 3 artikkelia. Lista on etäopetuksen Who is Who-listaus. Top-6 on tämä: Jeong (Usa), Conrad (Can), Fahy (Can), Latchem (Austr), Stacey (Austr), Anderson (Can).

Jos alan tutkimus kiinnostaa, lue artikkeli tarkemmin. Jos muut eTeemat kiinnostavat, lue/selaa koko julkaisu.

No responses yet

Tam 02 2010

Katse vaan reilusti Tampereelle :-(

Published by JuhaK under Real Life

Hyvää uutta vuotta 2010 kaikille eRappulaisille ja blogin lukijoille.

Anteeksi että kynästäni lähti jotenkin vaan nyt tässä vuoden alussa irtoamaan tekstiä, joka alkaa jo jopa itseäni vähän pelottaa.

Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri -ohjelma edistää Pirkanmaalla verkko-opetus ja -oppimiskulttuurin ilosanomaa 2.asteen koulutuksessa. Tuo meille varmasti jo tuttu  Tampereen eOppimisen klusteeri taas tekee hyvää työtä Tamperelaisemmasta näkökulmasta.

Ottakaamme ja “vertaisarvioikaamme” noiden Tamperelaisten (ja tietysti kaikkien muidenkin) touhuja laajemminkin esim. uutena verkko-opetuksen kehittämisvuotenamme 2010. Ettei vaan homma jatka esim. verkko-opetuksen kehittämisessä uraa “tarttis tehrä jottain, mut eks fundeerata ens ja niin maan perusteellisesti!”. Näinhän homma on edennyt Turussa mm. ITC ja Bioalojen kanssa, mm. tamperelaiset taas käärivät hiat paljon nopeammin.

Otan pari konkreettisista esimerkkiä tamperelaisten ja Pirkanmaan yhteistyökuvioista. Käväisin katsastamassa Tampereen eOppimisen klusteerin seminaarissa Tampereella 6.10.2009: Kokemuksia verkko-opetuksesta sosiaali- ja terveysalalta. Tilaisuus oli ATK luokassa viimeistä paikkaa myöten “loppuunmyyty” ja tilaisuutta kansoittivat sulassa sovussa lukion, 2. asteen, ammattikorkeakoulujen ja yliopiston väki. Onko meillä vastaavaa foorumia ollut tai tulossa? Pitäiskö? Kannattaisiko mm. eRapun akateemiseen väriin saada ripaus tuota muutakin koulutuspuolen osaamista. Ihan vain näin heitän?

Toinen esimerkki taas tuolta Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri -ohjelman puolelta. Heillä alkaa kevällä 2010 RoadShow sarja, jossa verkko-opetuksen “uskovaiset” ja “tekijät”  kiertävät oppilaitoksia kertoen kokemuksista ja kouluttaen sekä motivoiden opettajia asian ympäriltä ja ympärille. Hommaa voi seurata ja tarkemmin tutustua ohjelman sivuilta, RoadShow 2010.

Toivon, että jos olen tietämätön edellä kuvatusta toiminnasta meitin alueella, joku asiaa tuntevampi valaisisi minua. Älkäämme kuitenkaan jättäkö asiaa “kyllä meilläkin” asetelmaan. Kaikki keinot ja tieto  miten verkko-opetuksen hyödyt ja mahdollisuudet saadaan levitettyä laajasti oppilaitosten ja opettajien tietoisuuteen ovat kullan kalliita. “Viisastenkin klubeja” tarvitaan.

Ps. Toivottavasti minun kirjoittajan oikeuteni pysyvät edelleen eRapun blogiin vaikka näin tamperelaisia myötäkarvaan silitänkin :-) .

3 responses so far